Tästä on kirjoiteltu paljon netissä ja pääsee nyt tämänkin blogin aloituspostaukseksi.
En odottanut paljoakaan levyltä, koska en ole koskaan ollut mikään fani, mutta nyt kyllä yllätys oli melkoinen ja positiiviseen suuntaan. Hämmästyksekseni kaikki eivät ole olleet ollenkaan samaa mieltä ja murskaaviakin arvosteluja löytyy.
Eka biisi, nimibiisi, Chinese Democracy ei vielä pistä kierroksille, mutta lupailee jo jotain. Kun pääsin kolmanteen kipaleseen "Better" olin jo aivan myyty.
Levy on soinut mp3:ssa tauotta työmatkoilla ja kotona. Miten tässä nyt näin pääsi käymään? Bändi on minulle edustanut jonkinlaista hieman ärsyttävää Hollywood rockia, joka yrittää olla jotain "kovaa", mutta nyt Axl saa täydet pisteet kotiin. Bändin merkittävin saavutus on siis, että se pääsi elämäni soundtrackkiin ämppäriini. Herra Rose ei välttämättä tästä saavutuksesta välttämättä ole niin otettu kuin minä. Se vaatii kuitenkin paljon artistilta.
Joskus ammoisella 90-luvulla kun GNR kävi Suomessa kaveri raahasi keikalle ja aloitus kesti tunteja kun Axl meni hallin katolla katsomaan tähtiä. Oli kuulemma sanonut bändikavereilleen, että "kyllä ne minua odottavat". Annan tämän hänelle nyt anteeksi.
Levy onnistuu jopa sellaisessa kummajaisessakuin oikeasti hyvässä rakkausballadissa. En tiedä kykenenkö nimeämään ainuttakaan muuta, josta olisin oikeasti pitänyt. Tämänkin myöntäminen tekee todella tiukkaa. "This I love" kuitenkin korjasi tämänkin puutteen elämässäni.
Tuo saa isonkin miehen "itkemään". Kaikki muistot omasta elämästä, jossa Use your Illusionsin balladit soivat taustalla teinivuosina tulvivat mieleen tuon myötä. Jostain syystä tämän myötä paljon enemmän kuin jos kuuntelisi niitä itseään. Ihmeellinen mielleyhtymä.
Yksi levyyn liittynyt tilanne oli kun soitin pääasialliselle naissuhteelleni kertoakseni siitä. Hän vihaa GNR:ää yli kaiken, mutta musiikkimakumme on sen verta yhteneväinen, että uskoisin hänen tästä tuotoksesta pitävän. Ennakkoluulot ovat kuitenkin toistaiseksi liian kovat ja se vaatii minulta työtä. Kutsun häntä "suhteeksi", koska sitä ei ole tarkemmin määritelty, vaikka on jatkunut jo vuosia. Välillä olemme eronneita, välillä emme. Asiaa ei tällä hetkellä voi kuvailla muuten kuin Täällä Pohjan tähden alla trilogian Aunen tapaan hänen tultuaan raskaaksi, että "suhteessa on oltu".
Chinese Democracyn myötä Axl on idolini numero uno kunnes löydän uuden, johon ei yleensä montaa päivää mene. Seuraavassa postauksessani ajattelin kirjoittaa toisesta idolistani Richard Dawkinsista ja ateismista elämäntapana. Blogissani ajattelin yleisemmin kirjoittaa observaatioistani elämästä, joka oikeastaan käsittääkin minkä tahansa aiheen lähi-idästä ateismiin ja Guns N Rosesista finanssikriisin tai Obamasta kaupunkikuviin.
maanantai 1. joulukuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)